Hyvien työkenkien ominaisuudet ovat pääosin samat kuin muidenkin kenkien. Työkenkien kohdalla korostuvat lisäksi työturvallisuuteen ja -hyvinvointiin vaikuttavat tekijät.
Hyvät työjalkineet aktivoivat jalkaterän lihas- ja niveltoimintoja monipuolisesti. Kengän tehtävän on suojella työhön liittyviltä riskeiltä. Hyvät työkengät vähentävät alaraajoihin kohdistuvaa kuormitusta seisottaessa pitkiä aikoja ja liikuttaessa paljon. Vain harvoissa työtehtävissä tarvitaan erityistä iskunvaimennusta.
Hyvät työkengät ovat ergonomiset, jolloin jalkoihin ja selkään kohdistuva rasitus vähenee. Oikeanlaiset työjalkineet aktivoivat ja vahvistavat lihasten toimintaa, sekä ohjaa parempaan ryhtiin. Parhaat mahdolliset työjalkineet ovat tarpeen kun käyttäjällä esimerkiksi plantaarifaskiitti, kantaluupiikki, nivelreuma, kulumia tai ongelmia selän suhteen.
Hyvän työkengän ominaisuudet eivät ole vakio, vaan valinnassa on otettava huomioon työnkuvan lisäksi henkilön yksilölliset ominaisuudet ja niiden edellyttämät vaatimukset kengän ominaisuuksien suhteen.
Erityyppisten työkenkien vaihteleva käyttö työpäivän aikana aktivoi monipuolisesti jalkaterän niveliä ja lihaksia. Työpöydän ääressä pitkiä aikoja istuttaessa, kannattaa ottaa kengät pois, jolloin varpaat saavat vapaasti liikkua eivätkä jalat hikoile. Jos ei halua olla ilman kenkiä, voi hankkia kevyet ja päkiästä leveähköt kevytjalkineet. Löydät paljasjalkakenkiä täältä: https://www.fysiomyynti.fi/tuote-osasto/jalkineet-ja-tarvikkeet/paljasjalkakengat/
Fysioterapeuttimme auttaa sinua löytämään omiin tarpeisiin juuri sopivat kengät. Ota yhteyttä asiakaspalvelu@terveysjalkineet.fi niin löydetään sinulle sopivat työjalkineet.
Paljasjalkakengät
Merrell Vapor Glove 6 Paljasjalkakengät – Miesten malli – Multi
Paljasjalkakengät
Merrell Vapor Glove 6 Paljasjalkakengät – Naisten malli – Multi
Paljasjalkakengät
Saguaro Feel Classic – Syren – Edulliset paljasjalkakengät naisille
Paljasjalkakengät
Saguaro Feel Classic – Cloudy – Edulliset paljasjalkakengät Unisex
Paljasjalkakengät
Saguaro Feel Classic – Khaki – Edulliset paljasjalkakengät Unisex
Paljasjalkakengät
Saguaro Feel Classic – Unicorn – Edulliset paljasjalkakengät naisille
Paljasjalkakengät
Saguaro Feel Classic – Full black – Edulliset paljasjalkakengät Unisex
Lähteet:
https://www.terveyskirjasto.fi/tju00309
https://www.terveyskirjasto.fi/tju00307